Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2017

KIRPILÄN TAIDEKOTI ja vuoden päätösateria BELLEVUE-ravintolassa lauantaina 2.12.

Helsinki-Seuran jäsenistö on kokoontunut jo muutaman vuoden ajan muistelemaan mennyttä vuotta yhteisen aterian ääreen. Näin myös tänä vuonna, kun kokoonnumme Bellevue-ravintolaan Katajanokalle lauantaina 2.12. 

Joulukuinen iltapäivämme alkaa Kirpilän taidekodissa, jonka lääkäri Juhani Kirpilän (1931–1988) testamenttasi Suomen Kulttuurirahastolle. Kello 13 alkaen tutustumme laajaan suomalaisen taiteen kokoelmaan avaran töölöläiskodin viehättävässä miljöössä. Tunnettujen taiteilijoiden teoksia on nähtävillä 1850-luvulta aina 1980-luvulle asti. Opastettu museokäynti maksaa jäseniltä on 5 €/hlö. Maksu suoritetaan paikan päällä käteisellä. Kirpilän osoite on Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs Kirpilän jälkeen siirrymme ruokailemaan Bellevue-ravintolan zakuska-pöytään Katajanokalle, jossa meitä odottaa päivän toinen kattaus klo 15:15 alkaen.

Ravintola Bellevue on Suomen, Euroopan ja jopa maailman vanhin yhtäjaksoisesti Venäjän ulkopuolella toimiva venäläinen ravintola. Se perustettiin sata vuotta sitten vuonna 1917. Buffet Zakuska-pöydän antiin voi tutustua tarkemmin sähköisesti: http://restaurantbellevue.com/ Jäsenille pöydän hinnaksi on neuvoteltu 35 €, joka suoritetaan ravintolassa. Bellevue löytyy osoitteesta Rahapajankatu 3. Voit osallistua joko molempiin tapahtumiin tai halutessasi vain toiseen. Ilmoittautuminen taidekotiin ja ravintolaan on pakollinen.

ILMOITTAUTUMINEN KIRPILÄÄN JA RAVINTOLA-BELLEVUEHEN on 28.11. klo 13-15. Voit ilmoittautua puhelimitse numeroon 040-2515758 tai sähköpostitse toimisto(at)helsinkiseura.fi. Sähköposti-ilmoittautuminen on voimassa niin kauan kuin vapaita paikkoja riittää.

Tervetuloa mukaan!